maanantai 5. joulukuuta 2016

Caymansaarten Seven Mile Beach - veroparatiisin helmi

Tässä se on, viimeinen osa Karibian risteilyn maakohteista kertovaa neljän sarjaa. Tänään vuorossa on Caymansaarten Grand Cayman. Linkit aiempiin läntisen reitin kohteisiin Meksikoon, Belizeen ja Hondurasiin löytyy kirjoituksen lopusta.

lasten kanssa Caymansaarilla / taustalla Carnival Glory

Aamulla heräiltiin laivan keinutteluun. Tähän asti on ollut niin tyyntä, että keinunta tuntui suorastaan oudolta. Hyvien yöunien ja tukevan aamupalan jälkeen oltiinkin valmiita päivän seikkailuille.

Caymansaariin kuuluu kolme saarta, joista suurin on Grand Cayman. Siellä sijaitsee myös saarten pääkaupunki Georgetown, jonka satamaan kuljetaan laivan yhteyslautoilla. Ensimmäinen lautta Georgetowniin lähti vasta klo 10, joten käytössä oli heti aamusta ruuhka-aikoihin tarkoitettu tarrasysteemi.

Silloin infosta haetaan "jonotusnumerotarra" ja sen kanssa voi lähteä paikalta. Maihinpääsyä ei siis tarvitse jonottaa, vaan voi hengailla laivalla missä haluaa. Kunhan muistaa kuunnella kuulutuksia! Kun kuultiin oma jonotusnumero, voitiin siirtyä maihinnousuportille (gangway) odottelemaan meille osoitettua lauttaa. Itse merimatka menikin nopeasti.

Viimeinen lautta takaisin laivaan lähti klo 17:15, joten maissa oli mahdollista olla parhaimmillaan noin seitsemän tuntia.

Carnival Glory Caymansaaret
Omaa lauttanumeroa odotellessa
lasten kanssa Georgetown

Grand Cayman Georgetown keskusta
Fort George, 1700-luvun linnoituksen jäänteet ja näyttely. Caymanin vanhimmat rakennelmat.
nähtävää tortuga rum georgetown
Tortuga-rommia mainostetaan joka paikassa ja tehdaskäynnit ovat suosittuja
Ihan ensimmäiseksi käytiin nettikahvilassa päivittämässä kuulumisia sosiaaliseen mediaan. Edellisten päivien nettiyhteydet oli aika heikkoja, joten nyt päästiin vihdoin dataamaan kunnolla. Tyttärelle pirtelö, jonka jälkeen äiti ja isi olivat älykännyköidensä pauloissa hetkisen jos toisenkin. Somepläräämisen jälkeen pyörittiin Georgetownissa mutta ei oikein keksitty mitään tekemistä. Suunnattiin aika pian taksilla Seven Mile Beachille.

Ja se kannatti. Ranta oli upea ja sitä oli silminkantamattomiin! Rattaiden kanssa oli melkoinen säätäminen, että päästiin biitsiä eteenpäin. Aurinkovarjoja ei oikein meidän näkyvillä ollut, mutta kömmittiin rantamajan alle aurinkoa pakoon ja tehtiin sinne oma pesä. Tarkoitus oli laittaa Tytär sinne varjoon nukkumaan päiväuniaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Uikkarit päälle siis ja jorpakkoon!

Uitiin ihan hulluna ja pidettiin hauskaa. Mies kävi hakemassa meille jossain välissä huurteiset Caybrew't ja loikoiltiin rantavedessä olutta siemaillen. Välillä käytiin lepäilemässä varjossa ja mutustelemassa jotain pientä välipalaa - ja taas mentiin. Tytär paukutti hiekkakakkuja tai juoksenteli vesirajassa. Vesi oli niin kirkasta ja hämmästeltiin monenlaisia kaloja. Hiekka oli ihan valkoista ja hienoa korallihiekkaa. Ranta oli ihana. Ei tätä turhaan olla rankattu Karibian parhaaksi biitsiksi.

Caymansaaret lapsi matkarattaat korallihiekka
Kuvassa näkyy myös matkarattaiden raahausjäljet
biitsi hiekkaranta uimaranta unelmaranta korallihiekka
Kyllä tänne olisi mahtunut risteilyturistien lisäksi muitakin.
Karibian risteily ranta turistit / Carnival Glory merellä
Carnival Glory ja kaverit - sekä se ruuhkaisempi ranta-alue
Horisontissa pötkötteli peräti kolme risteilijää, joista yksi meidän Carnival Glory. Koska ranta oli niin valtava, ei millään kohdalla rantaa tuntunut liian tungokselta. Välilä oli jopa autioita rantakaistaleita. Toki suosituimmat alueet oli ruuhkaisempia. Kaikki Caymansaarten rannat ovat julkisia ja koko Seven Mile Beach on käveltävissä päästä päähän.

Paitsi että Seven Mile Beach ei itse asiassa ole enää seitsemää mailia pitkä, vaan eroosio on lyhentänyt rannan reiluun kuuteen mailiin, eli noin 10 kilometriin. Valtavahan se silti on, mahduttiin hyvin.

Lue lisää Seven Mile Beachistä

Kun oltiin läträtty tarpeeksemme, päätimme kokeilla uudelleen Tyttären tainnutusta ja pummattiin tila-autokyyti Georgetowniin. Meille jäi vähän epäselväksi oliko kyseinen kyyti tarkoitettu meidän risteilyaluksen matkustajille, mutta kyyti saatiin eikä kukaan kysellyt maksua. Ja matkalla Tytärkin simahti mun syliin.

Käytiin vielä vähän pyörimässä keskustassa. Caymansaaret onkin ihan jännä paikka, kun siellä on kirjoilla enemmän yrityksiä kuin saarilla on asukkaita. Yrityksiltä ei peritä veroja, (kuten ei asukkailtakaan) joten siitä tulee myös nimitys veroparatiisi. Pankkitoiminta on myös erityisen suosittua, sillä Caymansaarilla pidetään tiukasti kiinni pankkisalaisuudesta. Asukkaita saarilla on reilu 53 000.

Caymansaaret kuuluvat UK:lle ja valtiomuoto on "Britannian merentakainen alue". Täälläkin Elizabeth II pitää jöötä. Caymaneilla puhutaan virallisestikin englantia ja tietenkin siellä on vasemmanpuoleinen liikenne. Kaupungilla kävellessä välillä tuntui, että tosiaan oltaisiin oltu Briteissä. Elintaso kuuluu Karibianmeren korkeimpiin ja kyllä sen huomaa.

Caymaneilla on käytössä Caymansaarten dollari (KYD) mutta me pärjäsimme luottokortilla ja US dollareilla.

Lue lisää Caymansaarista Wikipediasta
Lue lisää Caymansaaren nähtävyyksistä

Grand Caymanilla ja Karibian risteilyllä lapsen kanssa
Katoksen alla oli meidän lisäksi jonkun toisenkin perheen maja
lapsen kanssa Karibian risteilyllä

Karibian risteily meri auringonlasku
Ja taas yksi päivä oli pulkassa
Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva maakohde! Georgetown jätti vähän etäiseksi, mutta ehkä siitäkin olisi saanut enemmän irti vuokraamalla auton, kuten ystävämme tekivät. Olimme kuitenkin oikein tyytyväisiä rantailakointiin, vaikkei rauskujen kanssa päästykään sukeltelemaan.

Hyvillä mielin valmistauduttiin seuraavaan meripäivään mutta haikealta tuntui palata sen jälkeen takaisin Miamiin. Varmaa oli, että palaisimme joskus vielä Karibialle.

Ja niin muuten palaammekin, sillä ensi huhtikuussa risteilemme Karibian itäisellä reitillä MSC Divinalla. Tällä kertaa meillä on reissussa kaksi ipanaa sekä mukana on myös ystäväperheemme lapsineen. En malta odottaa!

Oletko käynyt Caymansaarilla tai kiinnostaisiko käydä? 
Ja kuulen mielelläni vinkkejä Bahamalle, Puerto Ricoon ja St Maarteniin!

Lue lisää Lähinnä Kauempana -arkistosta:

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista


ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017