sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Key West alle vuorokaudessa

Key Westissä viivyttiin vain yksi vuorokausi ja se jäi harmittamaan. Siellä oli niin rennon letkeää tunnelmaa, että minusta tuntuu että ajantajukin jotenkin katosi. Mutta ehtii sitä onneksi yhden yön reissullakin jotain nähdä, vaikka mukula (lähes 2v) hieman rajoittaakin. Ainakin iltamenoja.

Varsinaisia nähtävyyksiä ei paljon ole, mutta ei nähtävyydet Key Westin vetonaula olekaan. Minä nostaisin nimenomaan kaupungin tunnelman merkittävään asemaan. Jos ei ole lapsia mukana, olisi ollut todella houkuttelevaa pyöriä kuumassa yössä baarihypellen ja värikästä tunnelmaa ahmien.

Tässäpä kerrottuna meidän jutut, mitä me ehdittiin Key Westissä nähdä yhden yöreissun aikana.

kaupunki näköala keskusta key west majakka

Se pakollinen nähtävyys


Eli US Continental Southernmost Point. Eihän Key Westissä ole käynyt, jos ei tällä merkkipaalulla ole pyörähtänyt. Mieluiten myös valokuvannut sen. Meille sattui tuuri, eikä paikalla ollut kuin vain vähän jonoa. Olen monelta kuullut, että tolpalle jonottaa aivan valtava väkimäärä.

USAn mantereen eteläisintä paikkaa osoittava tolppa on kauniilla paikalla muutenkin. Asettaudu zen-olotilaan ja mene paikalle väkimäärästä huolimatta. Yritä unohtaa tungos ja fiilistele, että tästä pisteestä vain 90 mailin päässä pötköttää Kuuba.

nähtävyys key west southernmost point

meri nähtävyys southernmost point key west
meri äiti ja tytär florida


Kaunein auringonlasku ja iltahulinat


Mallory Square täyttyy ihmisistä iltaisin, kun kaikki kynnelle kykenevät kerääntyvät katselemaan auringonlaskua tälle rantabulevardille ja nauttimaan musiikista, esityksistä, karnevaalimeiningistä ...ja aika älyttömästä tungoksesta. Mutta toisaalta, oli siinä hässäkässä kaikkea kivaakin, ainakin hetkiseksi.

Me ei jaksettu kauan siinä pöhinässä olla, vaan katsottiin muutaman sirkustaiteilijan temput ja se perhanan auringonlasku. Paikalla on useita ruoka- ja juomakärryjä ylihintaisten ravintoloiden lisäksi. Mekin otettiin kahvia ja olutta yhdestä kärrystä mukaan iltakävelylle.

Sitten lähdettiin väljemmille vesille, käppäiltiin värikkäitä katuja pitkin keskustan ihan toiseen päähän - mihin oltiin saatu auto parkkiin. Pitkän etsinnän päätteeksi.

auringonlasku vene florida

auringonlasku florida key west

Duval Street - Key Westin pääkatu


Ainakin päivisin vilkkainta on Duval Streetillä. Paljon ravintoloita ja värikkäitä puoteja mutta kävelipä meidän kanssa kadulla muutama kanakin.

Katukuvassa näkyy, että Key West on sateenkaarikaupunki. Sateenkaarilippuja heilui monen rakennuksen lippusaloissa ja ilmapiiri oli muutenkin rennon suvaitsevainen. Ehkä juuri se toi niin letkeän ja iloisen tunnelman?

Duval Streetillä oli paljon hauskoja kauppoja mutta silmiinpistävintä oli lukuisat T-paitakaupat. Kaupoissa tehtiin odottaessa melkeinpä ihan millaisen T-paidan asiakas vaan halusi. Mies tilasikin heti muutaman hihattoman paidan toiveiden mukaan.

Key West on niin rento, että kanatkin kävelee kaduilla

värikäs puoti kauppa putiikki homemade

Taidemuseon tienoot


Entinen postitalo on valmistunut 1891 ja nykyisen sen tilalla toimii taidemuseo the Key West Museum of Art and History at the Custom House. Me ei edes käyty itse taidemuseossa, mutta kierreltiin ulkopuolella ihastelemassa hauskoja patsaita. Teokset olivat ihanan realistisia ja osa myös humoristisia.

En tiedä liittyykö ne varsinaisesti mitenkään tähän taidemuseoon, sillä näitä samanlaisia teoksia oli pitkin Key Westiä. Eniten tässä taidemuseon tienoilla ja lisää sitten majakan ja Ernest Hemingwayn kotitalon kulmilla. Alla niistä lisää.

key west keskusta taide teos patsas

key west taidemuseo lapsi

Majakka sekä Ernest Hemingway Home & Museum


Perinteinen "pakollinen" kiipeäminen korkeaan paikkaan suoritettiin tässä Key Westin majakassa. Majakka sijaitsee keskeisellä paikalla, ihan Duval Streetistä kortteli sivuun. Majakkakäynti on hyvä yhdistää Ernest Hemingwayn kotimuseon kanssa, sillä ne sijaitsevat aivan vierekkäin.

Majakkaan johti kapeat kierreportaat ja pienimmät lapset on tietenkin kannettava ylös. 88 askelman kiipeäminen kannattaa, sillä ylhäältä on todella kaunis näköala vaikkei kovin korkealla olekaan. Tämän postauksen ensimmäinen kuva on otettu Key Westin majakasta.

Majakassa on myös pieni näyttely majakan historiasta ja "lighthouse keeperin" elämästä.

key west florida majakka kiipeäminen

Ernest Hemingwayn kotimuseo oli ihan jees. En mikään iso fani varsinaisesti ole, joten ei se käynti siellä mikään unelmien täyttymys ollut. Paikka kuitenkin kiva, ulkona hauskoja patsaita (jälleen) ja mukava käynti se oli. Majakan läheisyys näppärä kun saatiin hoidettua molemmat nähtävyydet samalla piipahduksella.

Museosta mulla ei olekaan yhtään kuvaa, joten alla olevasta linkistä voi tutkia museon tarjontaa paremmin, mikäli Ernestin elämä kiinnostaa!

Lue lisää:



näkymä majakasta

näköala majakasta

Hiekkarantoja


Ehdittiin käväisemään vain yhdellä rannalla, Southernmost Pointin lähellä Atlantic Bulevardilla. Se vaikutti lyhyen käynnin perusteella ihan mukavalta perusrannalta palveluineen.

Ihan rannan välittömään yhteyteen sai auton parkkiin. Voisi hyvin vaikka samalla parkkeerauksella yhdistää uimareissun ja Southernmost Pointin.

Key Westissä tuntui olevan paljon uimarantoja, mutta en nyt osaa tämän yhden lyhyen käynnin perusteella sanoa rantatarjonnasta muuta. Tämä meidän piipahtama ranta ainakin vaikutti ihan mukavalta ja toimivalta pikkuruiselta biitsiltä. Ruuhkaakaan ei ollut.


key west ranta hiekka lapsi

hiekkaranta key west lapsi palvelut

key west laituri hiekkaranta biitsi


Majoitus Key Westissä


Olimme sen yhden yömme Parrot Key Hotel and Resortissa ja kerrankin oikein pröystäiltiin resort-tasoisella majoituksella. Se vähän rokotti Key Westiin tutustumista, sillä viihdyttiin paikassa liian hyvin. Ja miksei olisi viihdytty:

Huone oli tilava, jossa oli kaksi queen size -vuodetta. Takapihalla oli pieni veranta (toisessa kerroksessa parveke) josta pääsi viidakkomaista katettua käytävää pitkin uima-altaille. Paremmissa huoneissa oli oma hiekkarantansa, ilman vesiyhteyttä tosin. Suurelle aidatulle laiturille pääsi kyllä lähemmäksi merta.

Uima-altaita oli takapihalla neljä, joista ainakin pari oli eristyksissä korkean kasvillisuuden sisässä. Paikka oli muutenkin rakennettu mielenkiintoiseksi ja viihtyisäksi. Meidän lisäksi altaalla ei ollut useinkaan muita, joten oli kuin meillä olisi ollut ihan privaattiallas.

Pidemmällä isompien altaiden yhteydessä olisi ollut ravintolaa ja muuta viihdykettä. Huoneen pyyhkeitä ei tarvinnut käyttää, vaan allaspyyhkeitä sai hakea allasravintolasta. Ulkokäytävillä oli myös jenkkiläiseen tyyliin jääpala-automaatteja.

Pysäköinti oli ilmaista ja parkkitilaa oli vähintäänkin riittävästi. Vieressä on myös iso ruokakauppa, jos on pikkuostosten tarvetta (kuten lapsiperheessä aina on).

majoitus key west uima-allas

paras uima-allas resort hotelli key west lapsi

resort key west majoitus uima-allas hyvä lapsi

majoitus key west resort hotelli hyvä

Jotain jäi näkemättäkin


Tässä linkit virallisille joihinkin kohteisiin, jos haluat tutustua:

Key West on kyllä viehättävä, rento ja värikäs pikkukaupunki. Olisi siellä voinut vielä toisenkin yön viettää, vaikkei varsinaisia nähtävyyksiä paljon ollutkaan. Tunnelmasta olisi ollut mukava nauttia pitempään rannalla, ravintoloissa ja kaduilla. Fiilistellä ja tunnelmoida.

Vinkki: auto saattaa olla vaikea parkkeerata jos turisteja on paljon. Majoitus keskustasta voi olla mainio ajatus, jos hotellilla ei ole kuljetuspalvelua tai pitkähkö kävelymatka ei innosta. Ilmaisia kadunvarsipaikkoja löytyy hieman kauempaa kyllä. Edit: kannattaa selvittää myös pyöränvuokrausmahdollisuus!

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista


ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017